torstai 6. lokakuuta 2011

Tämä hiiri ostaa harmaata

Tapasin tänään töiden puitteissa Hämeenlinnan koulutuskeskus Tavastiassa stylistien ja pukeutumisneuvojien kouluttajana toimivan Leila Vuorijärven. Keskustelimme pukeutumisesta ja siitä, miten omaan persoonaan sopivat vaatteet tekevät olon mukavaksi ja tuo oman sisäisen minän näkyväksi myös muille. 


Itse olen painiskellut tämän asian kanssa kauan. Minua ei kyllä voi syyttää rohkeasta värien käytöstä. Minä en ole se, joka ulkonäölläni huomataan suuressa joukossa. Minä en ole ensimmäinen jonossa kun uudet trendivaatteet tulevat kauppoihin. Olen ehkäpä vähän hiirulainen, mutta uskon kuitenkin, että alan vähitellen näyttää itseltäni. En pukeudu enää muita varten, vaan haluan ilmentää pukeutumisellani sitä, mitä tunnen sisälläni ja millainen ihminen olen. Tämä toki vaihtelee eri aikoina, juuri nyt esimerkiksi kokeilen hieman uutta. Leikkasin pitkät hiukseni, leikittelen kauluspaidoilla (entinen inhokkini) ja lainaan mieheni vaatteita. Oman tyylin löytäminen vähentää huonoja ostoksia kaupassa, ja sitä tunnetta aamulla kun seisoo vaatekaapin edessä tuskissaan kun ei ole mitään päällepantavaa.



Minua nyt inspiroivat kuvat tomboyfemme.com



Koska Leila oli siinä niin sopivasti hollilla, pitihän se tilaisuus käyttää hyväksi. Utelin hänen ajatuksiaan pukeutumiseen liittyen:

Mitä tarkoitetaan persoonallisella pukeutumisella?
Persoonallinen pukeutuminen on omalta näyttäviä ja tuntuvia vaatekappaleita, joita yhdistelemällä saa tuntemaan tasapainon oman sisäisen ja ulkoisen persoonan kanssa. Persoonallinen pukeutuminen voi olla huomiota herättävää tai värien ja vaatemuotojen käytön harmoniaa. 

Miten oman tyylin voisi löytää?
Tyyli löytyy rohkeasti etsimällä ja kokeilemalla, lehtiä lukemalla ja ihmisiä katselemalla. Pohtimalla kuka olen, mitä tahdon ja mitä arvostan elämässäni ja vaatteissani. Tyyli voi rakentua siten, että valitaan pelkästään suotuisimmat vaatteen muodot ja värit vartalollesi ja itsellesi, mutta perinteisiä ohjeita kannattaa myös rikkoa, sillä se saa asukokonaisuudet näyttämään mielenkiintoisemmilta.

Miten oman vartalon muoto voisi vaikuttaa vaatteiden valintaan kaupassa?
Erilaiset materiaalit ja vaatteen muodot vaikuttavat siihen, miltä asukokonaisuus näyttää päällä. Erilaiset vartalonmuodot tarvitsevat eri mallisia vaatteita. Hoikan ja pitkän tai lyhyen ja kurvikkaan vartalon vaatteet ovat suunniteltu ja kaavoitettu eri tavalla. Oikean mallinen ja oikean kokoinen vaate tuntuu hyvältä päällä ja saa vartalon näyttämään sopusuhtaiselta ja ryhdikkäältä.

Miten osaisi valita itselle sopivimmat värisävyt?
Seuraava "testi" helpottaa värien valinnassa vaateostoksilla. Tarkastele omia värisävyjäsi (hiukset, iho ja silmät) mieti, oletko sävyltäsi lämmin vai viileä. Kun menet kauppaan valitse puseroita tai huiveja ja sovita vuoronperään lämminsävyinen ja viileänsävyinen vaate. Oikea sävy tuo kasvoillesi valoa sekä raikkautta, väärä sävy saa ihosi sekä silmäsi näyttämään harmailta ja värittömiltä. Ota ystävä mukaan ja kysy kommentit myös heiltä. Sopivien värien valinnassa auttavat myös koulutetut pukeutumisneuvojat, joita löytyy jo melko useasta vaatemyymälästä. 

Mitkä ovat mielestäsi vaatekaapin kulmakiviä?
Hyvät ja laadukkaat tuotteet, jotka ovat oikean kokoisia ja väreiltään helppoja yhdistellä. Kulmakiviksi kannattaa valita hyvin istuvat ja tyyliin sopivat; bleiseri, housut, kotelomekko tai hame ja farkut. Jalkineita voisi olla matalat, puolikorkeat jalkineet ja avokkaat tai sandaletit. Erilaisilla neuleilla, paitapuseroilla, pukeutumispaidoilla ja pukeutumistyyliin sopivilla asusteilla (huivit, hansikkaat, vyöt, korut, laukut, kengät) saa vaihtelevia kokonaisuuksia sekä arkeen että pieneen juhlaan. Nämä ovat myös helposti ja edullisia päivitettäviä muodin ja trendien muuttuessa. 

Ihana Leila tietää oman tyylinsä.

3 kommenttia:

  1. Sama vika että tyyli vaihtelee välillä, mutta hitaalla syklillä eikä trendien mukaan.
    Väriä yritän löytää vaatteisiin ja luopua vallitsevasta mustasta.
    Välillä innostuin ns. virallisemmasta tyylistä ja käytin kravattia töissä, mutta nyt taas olen palannut takaisin itselle luontaisemmalta tuntuvaan rennompaan tyyliin.

    Toivottavasti paljain jaloin liikkumisesta tulee vielä joskus trendi. Tekisi mieli olla enemmän paljain jaloin, myös töissäkin, mutta kun ei kehtaa...

    VastaaPoista
  2. Ohoohhoo...Täältä löytyy tuttuja. Leila oli mun opettaja joskus muunnoin :D

    VastaaPoista
  3. Paljasjalkamatti: Niinhän se on, minullekin on luontaisampaa että tyylini vaihtuu ehkäpä elämäntilanteeni tai muuten vaan mielentilan mukaan, ei niinkään trendien. Mutta kiinnostuksella seuraan kyllä trendikkäitäkin ihmisiä, etenkin, jos trendikkyys pukee heitä. Ja mikäs sinulla olisi aloittaessa uusi paljasjalkatrendi, rohkeasti vaan! Onneksi meissä ihmisissä ei syntyessämme lue, että miten tulee pukeutua, vai tuleeko pukeutua lainkaan..

    Anonyymi: olipa kiva, että löytyi sinullekin tutut kasvot täällä. Leila on kyllä viehättävä persoona!

    VastaaPoista