Odotuksen outo olo

Kylläpä tässä välillä tuntuu vaikealta odottaa ajan kulumista. Muuttoomme on vielä kuukausi aikaa, mutta olen jo ehtinyt pakata kaikenlaista tärkeää jota nyt kaivattaisiin vielä täällä nykyisessä kodissa. Olen muuttoa hoputtaakseni kirjoittanut osoitteenmuutoskortteja, vaikka helpostihan uudet tiedot ilmoittaisi ystäville sähköpostilla. Olen myös kahlannut kaikki tapetti-maali-sisustussivut netissä, vaikka rakennusfirmaa pyörittävä ystävämme antoikin ammattilaisen vinkin asua vuoden talossa ennen kuin teemme siellä juurikaan muutoksia.

Olen yleensä hyvä odottaja. En hätäile asioissa, saati ole malttamaton saamaan kaikkea haluamaani heti. Onkin kummallista, että nyt odotan niin kovasti, etenkin kun toisaalta tässä arkea pyörittäessä tuntuu, että päivät suhahtavat ohitseni niin nopeasti, etten ehdi kissaa sanoa. Ihan kuin samaan aikaan olisi vallalla kaksi aikalinjaa: taloaika ja todellinen aika. Todellinen aika kuluu kiivaasti edellä ja taloaika matelee taustalla rauhallisesti, kiirehtimättä. Ehkä tähän arjen aikaankin voisi oppia saamaan lisää niitä hitaitakin hetkiä.

Lapsella on aikaa odottaa kun chili kasvaa.