perjantai 7. lokakuuta 2011

Kun villasukat eivät riitä

Tänään tuuli niin, että tukkaa tuiversi juuria myöten. Totesin, että nyt täytyy ruveta varustautumaan talveen. Pitkä ajanjakso kylmässä maassa aiheuttaa minulle yleensä kouristuksenomaista tarvetta muuttaa Afrikkaan, mutta olen pikku hiljaa alkanut oppia. Olen koko elämäni ihmetellyt esi-isiämme, että miten he ovatkin saaneet päähänsä muuttaa näin arktisille seuduille asumaan. Nykyään koetan sulautua joukkoon ja nauttiakin talvesta.

Viime talvena ostin elämäni ensimmäiset toppahousut, ja kahisin niissä onnellisen lämpimänä jumpasta kauppaan ja joskus työmatkankin. Nyt taitaa kuitenkin käydä niin, että lämpökerrasto ei enää riitä, sillä muutan taloon, joka ei lämpene huoltomiehen säätöjen mukaan.

Muutamme uuteen kotiimme marraskuussa, juuri kun kylmän koura alkaa koputella kunnolla vanhan talon kupeita.
Koskaan en ole kuullut, että vanhassa talossa olisi varsinaisesti lämmin asua, ja minä, joka käytän villasukkia vuoden ympäri, olen miettinyt tuhansia eri keinoja, kuinka saisimme kotimme lämpimäksi muutenkin kuin lämpimin tuntein.

No, tuli vanhin lämmittäjistä. Talossamme on pari pönttöuunia, mutta lastenhuoneeseen saisi vielä yhden. Värivalinta vain on vaikea, minä ottaisin valkoisen, poika haluaisi turkoosin. Tahtojen taistelu selvinnee kunhan käydään taloksi.


www.nunnauuni.com

Huomasin myös tässä talvivarustautumisvimmassani, että olen pakannut kutimet jo matkaamaan kohti uutta kotia. Tässäpä hyvä syy hankkia uusia lankoja, villasukkia tämäkään uuni tuskin jaloistani irrottaa. Kerran kesällä huomasin jopa koettavani pukea varvassandaaleja, vaikka jaloissani oli villasukat!

4 kommenttia:

  1. Onpa hauskannäköinen tuo Nunnauunin kapistus, tulee mieleen avaruusalus lasten piirretyistä.

    Sama vika, mäkin paleleln jo, meillä patterit vielä ihan kylmiä.

    Monta päivää olen haaveillut siitä, että saisi maata sängyssä, verhoutua villasukkiin ja lukea kirjaa, mutta vielä ei ole ehtinyt... :)

    VastaaPoista
  2. Niin, minunkin mielestäni tuo uuni on tosi hauska ja sopivan sci-fi. Vaikka koti on vanha, ei silti tarvinne asua museossa.

    Ja sama vika täällä, tohinaa riittää aamusta iltaan niin, että houkutteleva kirja on ollut jo liian kauan yöpöydällä avaamattomana. Ehkäpä tässä piakkoin..

    VastaaPoista
  3. Sun täytyy kutoo varvikkaat niin voit käyttää sandaaleja. Terhi

    VastaaPoista
  4. Hei hyvä idea Terhi.. voi että kun naurattaa ajatus, miltä näyttäisin niissä. Kukkamekko, raidalliset villavarvikkaat ja Havaianasit. Ja ei kun biitsille ;)

    VastaaPoista