torstai 13. lokakuuta 2011

Päänsärystä pirskeisiin

Jotkut päivät muuttavat olomuotoaan kesken kaiken. Onneksi. Aloitin aamuni räjäyttävällä päänsäryllä, ja ajattelin, ettei tästä päivästä päivää tule. Lapset tulivat ihailtavasti vasta aamuseitsemältä pussailemaan minua hereille (ja rehellisesti sanottuna hyppimään päälläni). Sain itseni nostettua, vaikka olisin voinut vannoa, että sängyssä oli magneetti, niin hyvin selkä painautui sängyn pohjalle.

Pidin tänään vapaata ja päätin, ettei varmasti siivota yhtään, ei edes pedata sänkyjä vaan lähdemme kaupungille. Ulkoilun jälkeen valloitimme kahvilan pariksi tunniksi, jonka aikana söimme ja joimme niin, että herkempivatsainen luulisi, ettei illan syntymäpäiväjuhlilla menisi enää yhtään makeaa. Väärin luultu!

Öh, kengät sohvalla ja Aku Ankka.. 

Voi kuinka pieninä murusina onkaan mun leipäni kahvilassa.


Illan kissajuhlat olivatkin sitten kovaa peliä Bostonissa. Pääosin alle 4-vuotiaista koostuva juhlakansa tiesi, miten juhlitaan. Ensin syötiin niin että melkein pyörrytti, sitten leikittiin vimmalla, lopuksi itkettiin kuorossa. Kunnon juhlat siis.

Syntymäpäiväsankarin isä toimi hovikuvaajana juhlissa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti