torstai 27. lokakuuta 2011

Pistetääs kattila tulille

Sattumalta käteeni tipahti kirja "Sisään! Lyhyt historia lähes kaikesta kotona".

Tuttavani tokaisi, että kirjailija Bill Brysonilta on tullut myös toinen hyvä opus Lyhyt historia lähes kaikesta, ja hänen mukaansa näiden kirjojen lukeminen on asia, joka jokaisen ihmisen pitäisi ihan ensimmäisenä elämässään tehdä. Ei mitenkään vähättelevä lukuhoukutin.

Kirja oli mieletön tietopamaus lähes kaikesta kotiin liittyvästä, mutta omaan lahopäiseen muistiini jäävät aivan eriskummalliset nippelitiedot, joilla kuritan jatkossa lähipiiriäni aina tilanteen tullen.

Teen ystävänä sydäntäni sykähdytti erityisesti kohta, jossa kerrottiin teen siemailun yleistymisestä maailmassa 1600- 1700- luvuilla. Silloin kun erikoistuotteet olivat vielä kalliita ja salakuljetuksen kohteena, teen juonti ei ollut kaiken kansan huvia. Vuonna 1696 teen verotusta supistettiin ja korvattiin ikkunaverolla. Tämä tietysti räjäytti teenjuonnin. Tee onkin ensimmäinen juoma, joka on saanut oman hetkensä päivässä.
Kyllä minäkin pidän kiinni teehetkestäni. Se rytmittää päivää silloinkin kun teen töitä kotona.

Sain työhuoneelle tällaisen teekupin. www.magisso.com

Minun suosikkiteeni itse asiassa ei ole teetä. Kasvatan minttua parvekelaatikossa kesän ja pakastan lopun aarteestani talven varalle. Kiehautan vettä, haudutan mintun oksaa vedessä ja maustan juoman hunajalla tai juon sellaisenaan. Kesällä juoma toimii myös kylmänä. Kesäjuomaan lisään sitruunalimsaa ja puristan joukkoon vähän limemehua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti