Hörpi hörpi porkkanaa

Kun tekee työtä, jossa tulee oltua liikkeellä koko päivän, ei voi nykertää aamulla eväitä laukkuun leviämään, vaan on aika lailla lounasravintoloiden varassa. Koska joka päivä ei ole varaa syödä ravintolassa, olen tehnyt lähempää tuttavuutta lähimarkettien valikoimien kanssa.

Mutta enpä olisi uskonut, että marketin hyllyltä löytää visuaalisesti miellyttäviä elintarvikkeita. Melkein hypähdin ilmaan innosta kun näin tämän mehun. Olenkin kaivannut porkkanamehulle nuorekkaampaa purnukkaa kuin Biottan lasipullot. Miten ihanan yksinkertainen, ja silti havainnollinen pakkaus. Tällaisia lisää!

Kun kaivelin tietoja purnukan taustalta, löysin virolaisen yrityksen, joka tuottaa monenmoisia herkkumehuja meille matkalaisille ja muille herkkusuille. Piskuisen marketin hyllyssäkin makuja näytti olevan rivissä useita.

Kadarbikun mehu matkusti kanssani junassa.

Voi mitä pakkauksia. Juon ne kaikki!

Avaimet

Pihalla tuli itku.

Tänään sain halata ensimmäistä kertaa omaa kotiani. Nurkat ovat likaiset ja pinnat kuluneet, mutta ei haittaa, sillä talo on nyt minun, ja aion pitää sitä hyvänä.

Tänne minä jään, tänne.

Tänä iltana tunnelmoitiin, huomenna alkaa raaka työ, siivous.

Viimeinen voitelu

Tänään pakenimme kotoa ulos kauniiseen syysilmaan.

Kiertelimme lähiseuduilla hyvästellen kotikulmat. Tulemme tänne taas tapaamaan entisiä naapureitamme, mutta silti tuntuu haikealta jättää koti, josta on tykännyt. Ensi viikolla täällä asuu jo uusi perhe.

Kävimme syömässä ulkona, sillä kotona voi vain voidella leipiä. Viimeiset voitelut tässä kodissa.

Juoksemassakin piti käydä, vaikken millään olisi jaksanut raskaan pakkausurakan jälkeen. Halusin kuitenkin vielä juosta tutun lenkin, jota olen juossut viimeiset kahdeksan vuotta viisi kertaa viikossa. Piti juosta kunniakierros.

Stadin gimma ja kundi dallaavat huomenna uusia polkuja.

Pullapäivä

Tänään leivoimme pojan ja naapurin tytön kanssa sata pellillistä kanelipullia naapureille. Oli muuten homma tuossa leipomisessa. Ei siksi, että pullia tuli oikeasti sata, vaan siksi, että olen pakannut kaiken paitsi sokerin. Piti kaivella muuttolaatikoista kulho, ja kesken taikinan kohoamisen juoksin lähikauppaan kaneliostoksille, sillä sitä ei enää löytynyt.

Meillä on aika ajoin tapana kutsua likka kylään ja leipoa Ennätyspullaa, ja jakaa niitä sitten ympäri taloa kivoille naapureille. Nyt veimme pullaa viimeisen kerran näillä kulmilla, sillä maanantaina siirrymme siivoamaan uutta kotia.

Kaupassa pullahiivaa ostaessani käteeni tarttui meillä niin tuttu ruokatarvike, joka ei herätä normipäivänä juuri minkäänlaisia tuntemuksia. Nyt ihastelimme purkkeja ja erityisesti tämän maidon kohdalla mietimme, miksi tätä katsoessa alkaa tehdä mieli kaakaota?

Miten mukavaa, että näinkin arkiseen tuotteeseen tuodaan jotain extraa. Jotain, joka saa katsomaan ympäristöä vähän tarkemmin.

Designia ennätyspullaan.

 Valion sivuilta voi kurkistella kaikki kahdeksan designtölkkiä tekijöineen. Suunnittelijoina ovat (luonnollisesti?) Eero Aarnio ja Paola Suhonen, mutta myös tuoreempia tekijöitä on onneksi löydetty. Minua viehätti Klaus Haapaniemen maito, josta en kylläkään löytänyt parempaa kuvaa.

Haapaniemellä on muutenkin uskomattoman kiinnostava kuvitustyyli, joka näkyy vaikkapa noissa tyynyissä ja erilaisissa shaaleissa.

www.klaush.com

Lisää Klaus Haapaniemen mielikuvituksellisia töitä löytyy vaikkapa täältä, josta nappasin muutaman:

Vanhus ja minä

Eilen junassa istuin muiden matkalaisten kanssa omiin ajatuksiini uppoutuneena. Matkustaminen kuuluu arkeeni, ja kuljen yleensä aika horroksessa, touhuan jotain tai lueskelen.

Yhtäkkiä vastapäätä istunut mies ojensi minulle kortin, johon oli kirjoitettu Paulo Goelhon runo. Mies kysyi minulta hymyillen, olenko onnellinen? Olenko nyt siellä, missä haluankin olla?

Äkkipäätään kohtalaisen yllättävä kysymys tuntemattomalta vanhukselta. Vastasin, että kai minä olen onnellinen, olen aivan tyytyväinen ja iloinen. Reipaskin jopa. Ja onko ihminen työmatkallaan nyt juuri siellä, missä haluaakin olla? On kai. Itsehän sitä ammattinsa valitsee, ja toivon mukaan on juuri siellä, missä haluaakin. Kompromisseja täytyy toki varmasti tehdä, mutta ihan hyvä kysymys.

Keskustelimme koko junamatkan ajan. Mies oli suuri Goelho-fani, ja minä taas pohdin elämää lähinnä antiikin Kreikan ajattelijoiden jalanjäljissä. Keskustelu oli aika hyvä sattumus, kun muutenkin olen miettinyt paljon olemistani ja onnellisuutta elämänmuutoksen myötä.

Työmatka ei mennytkään talviunessa, ja olin matkan jälkeen virkeä ja pirteä. Oli mukava tunne koko päivän kun aamu oli alkanut mukavasti. Ehkäpä voisimme enemmänkin yllättää tuntemattomia. Hymyllä vaikka. Uskon, että me ainakin olimme molemmat koko päivän erityisen hyvällä tuulella.

Joskus onnea on saada väriä kynteen.

Erään aikakauden loppu

" Äiti, minun päässä on nyt ihan liikaa asioita."

Rakkaan vanhan jättäminen ja outoon, uuteen hyppääminen ei ole aivan yksinkertainen juttu. Tässä arjen hulinassa ja pakkaamisen tiimellyksessä pitää muistaa välillä pysähtyä. Ottaa lapset syliin ja jutella siitä, mitä nyt on tulossa ja mitä muutto meille kaikille merkitsee. 

Emme tunne uudesta kotikaupungistamme ketään. Emme ole vielä päässeet uuteen päiväkotiin käymään sisällä, vaikka pihalla jo kävimme kiikkumassa. Minä en osaisi vielä reittiä edes lähikauppaan, joten paljon on opittavaa ja uutta ihmeteltävää edessä. Muuttoon on viikko aikaa ja meillä on päät pyörällä.

Mutta sitä ennen täytyy hyvästellä vanha. Huomisesta tulee surullinen päivä. Pojalla on päiväkodin viimeinen hoitopäivä, ja hän joutuu jättämään parhaat ystävänsä. Tänään onkin leivottu suklaakakkua, ostettu kukkasipuleita päiväkodin pihalle istutettavaksi ja kirjoitettu kortteja tärkeille hoitajille. 

Kotipihalle on piirretty neliapila.

Huomenna poikani joutuu ensimmäistä kertaa elämässään hyvästelemään ystävänsä.

Billy Jean

Tuli tarve farkuille.

Farkut ovat siitä leppoisa vaatekappale, että ne jalassa voi hiihtää työpäivästä iltaan ja illalla vielä kuoputtaa kukkapenkkiä samoissa pöksyissä. Minulla on vieläkin yhdet farkut, jotka ostin 20 vuotta sitten, eikä kuluminen haittaa ollenkaan, päin vastoin ne näyttävät nyt mageilta kun kulutukset ovat ihan aidot. Farkku on kestänyt hyvänä todella kovasta käytöstä huolimatta.

Wranglerin uutta lookbookia selatessani muistin taas, kuinka ajaton materiaali farkku on. Itse olen hieman höperö tässä(kin) asiassa. Vaikka juuri eilen taisin julistaa, ettei minua kiinnosta mitä merkkejä kukakin ostaa, itse olen aika puritaani mm. farkkujen suhteen. Ikivanhat, perinteiset työhousumerkit Wrangler, Lee ja Levi´s tekevät edelleen hyvää työtä farkkujen parissa. Luotan heidän taitoonsa tehdä kunnon farmareita. Kestäviä, hyvän näköisiä, ajan hermolla kulkevia pöksyjä. Tässä vähän suosikkimerkki Wranglerin kevätmallistoa, näyttääpä rennolta.

Tänään ajeltiin Herttoniemessä ja "muistin" yhtäkkiä, että olisi kova tarve tummille farkuille kun talvikin tulee, joten kurvasimme erääseen tehdasmyyntiin. Sieltä aina aloitan farkunmetsästyskauteni, ja sinne sen yleensä myös päätän, sillä löydän aina haluamani. Niin tälläkin kertaa. Housujen osto on viheliäistä puuhaa, ja olen kahlannut läpi kaikki mahdolliset merkit ja mallit, kalliit ja halvat, Suomessa ja ulkomailla. Aina palaan tänne. Kauppa on tehdasalueella varastohallissa, ei kovin luksukas ostospaikka, mutta sieltä löytää edullisesti kivoja byysia ja palvelu on erinomaista.

Mallikappalekoreista löytää Wranglereita pilkkahintaan ja muita malleja huomattavasti myymälähintaa huokeammalla. Tällä kertaa mukaan tulivat myös Beaversit, jotka olivat mielikuvaani hienommat jalassa. Täydelliset.

Suosittelen piipahtamaan: Farkkuvarastomyynti, Sahaajankatu 35, Helsinki.