Ruokaa sormessa

Eräs ystäväni laittaa aina ruokaa kun menemme kylään. Asuimme aiemmin naapureina, ja joskus ovikello soi ja sisään tulvi kippo toisensa perään mitä uskomattomampia ruokalajeja Sri Lankasta. Me veimme vastaavasti heille vuoden mittaaan suomalaiseen kulttuuriin kuuluvia ruokia aina vappusimasta karjalanpiirakoihin. Perheen tytär kävi meillä niin usein leipomassa pullaa, että rouva alkoi laittaa tytön kainaloon jauhopussin hänen saapuessaan meille.

Ihania tyttösiä.

Nyt kävimme jälleen heillä kylässä. Täytyy myöntää, että panttasin nälkääni etukäteen, sillä tiesin, että illan tullen vyörymme ulos ovesta. Ja näin kävi. Ja oli muuten lämmin olo ja veri kiersi vinhasti suonissa, sillä chiliä käytetään.. hmm.. reilulla kädellä.

Tähän porkkanaraasteeannokseen tuli kokonainen sipuli ja chili. Aiettä.

Ystävyys on muutakin kuin sanoja. 

Vaikka meillä on yhteistä kieltä kovin vähän, viihdymme yhdessä ja pidämme tiiviisti yhteyttä. Yritämme oppia myös ystäviemme kulttuurista ja maasta, josta he ovat kotoisin. Tällä kertaa kysyimme, syövätkö he aina sormin kotona. Koska vastaus oli myöntävä, mekin palautimme haarukkamme laatikkoon. Äkkiäpä sitä unohtaa lapsuusajan ihanat sormiruokailut. Ruoka tuntui tosi kummalta sormissa, ja hädin tuskin sain osuttua räpylälläni suuhuni. Ruokailun lopussa sormet olivat muuttuneet rusinaksi, aivan kuin uimahallissa. Ehkä ne karaistuvat käytössä? Ruoka oli jälleen hyvää ja taidanpa pyytää jonkun curryreseptin itsellenikin seuraavan kerran kun tapaamme.

Mies ja ensimmäinen kerta.

Syysvahveroita

Siitä hetkestä lähtien kun allekirjoitimme talomme kauppakirjat olen ollut ihan höppänä. Suunnittelen olohuoneen tapetteja, rakennan mielessäni uutta terassia, maalaan taivaanrantaa eli keittiön lattiaa. Ajatukset ovat mustekalan lonkeroita päässäni enkä saa niistä otetta. Maalikartat kuin amebat lilluvat pääni sisällä ja vievät tilaa kaikelta muulta. Kuten vaikka siltä että minne olinkaan juuri menossa tällä bussilla.

No, mieheni ei selviydy tilanteesta yhtään puhtaammin paperein. Hän ajelee kaupungilla harhaan ja puhuu vain tulevasta ruohonleikkuristaan. 

Samalla kun mieli myllertää tulevassa, tulee haikea olo vanhan jättämisestä. Kun uusi vaihe elämässä lähestyy, väistämättä takertuu vielä niihin jäljellä oleviin hyviin asioihin nykyisyydessä. Olen viipyillyt parvekkeellani nauttien syksyisistä illoista, keinunut mahaamyllertävän kovaa leikkipihallamme ja kävellyt lähikatuja miettien, että miltähän tutut kulmat näyttävät kun seuraavan kerran tulen täällä käymään. Toisenlaiselta, luulisin. Vieraalta.

Naapurin ystävätär jo murehti ja pelkäsi, ettemme koskaan enää näe toisiamme. Vein hänet siis sieneen ja kerroin, että tapaamme vielä. Nythän he voivat tulla meille yökylään.

Saimme kuin saimmekin kerättyä myös sieniä, vaikka syksyisessä metsässä vierailussa onkin hauskinta hämähäkinseittien läpi käveleminen, ystävien kanssa hupsuilu ja lehtien rapina jalkojen alla.

Illalla jalostin saaliimme piirakaksi. Koska kuusivuotiaamme on päättänyt, ettei pidäkään sienistä, päätin tehdä pienen äidillisen kiertoliikkeen pannulla. Upotin sienet pohjaan ja tuloksena olikin varsin maukas ja tuhti piirakka.

Sieniretken jälkeinen iltapala
Pohja:
300 g ystävien kanssa poimittuja sieniä
5 rkl voita
2 1/2 dl murennettuja voileipäkeksejä

Täyte:
Purjo
Paprika
4 dl Emmental- raastetta
250 g raejuustoa
4 munaa
4 rkl parmesan- juustoa
Cayenne- pippuria
Mustapippuria

Näin se kasataan:
Hienonna sienet. Kuumenna pannussa 3 rkl voita ja paistele sieniä tovi. Murskaa voileipäkeksit ja sekoita sienet kekseihin. Kaada keksiseos vuokaan (esim. 24 cm) ja painele seos tiiviisti pohjaan ja reunoille.

Silppua purjo ja paprika, kuullottele niitä 2 rkl voissa hetki. Sekoita paprikaseokseen puolet juustosta ja kippaa pohjan päälle. Sekoita kipossa raejuusto, munat, parmesan ja mausteet. Kaada vuokaan ja ripottele päälle loput juustoraasteesta.

Paista 175' 35-40 min. Tarjoa salaatin kanssa, etenkin tomaatti maistuu makoisalta piiraspalan kyljessä.