Kohta osaan jo nimetä katuja

Oemme asuneet uudessa kodissa nyt pari kuukautta. Ensimmäinen kuukausi meni siivotessa ja pestessä pois edellisten asukkaiden hieman ronskimpaa elämäntyyliä ja istuessa iltaa meillä asuvien isovanhempien kanssa, tämä toinen kuukausi on mennyt ihmetellessä tulevaa remonttiurakkaa.

Nyt alkaa olla aika tutustua uuteen kotikaupunkiin. En osaa vielä kulkea kovin kauas kotoa, mitä nyt lenkkeillen olen juossut ees taas lähikatuja ja metsiä. Bussipysäkille ja kauppaan osaan jo, ja pulkkamäkeen. Yhtä kahvilaa kahdesta on testattu ja hyväksi todettu, pieni lähikirjasto yllätti monipuolisuudellaan.

Minä liityin jumppalaan, jonne on matkaa juosten 10 minuuttia. Siellä on kiva tunnelma ja toivon mukaan jatkossa myös hyvänpäiväntuttuja, joiden kanssa voisin jakaa liikunnan tuomaa hyvää fiilistä.

Pojalle löytyi tanssikoulu, tosin tanssilaji vaihtui edellisestä. Lapset alkavat vähitellen tuntea olonsa kotoisaksi. Harrastuksilla, kavereilla ja vanhempien hyvällä mielellä lienee suuri vaikutus. Ensimmäinen tanssitunti uudessa paikassa on ohitse. Poika oli innoissaan, ainakin siihen asti kunnes eksyimme kotimatkalla pakkasessa..

Eka tunti street dancea takana. Kädet kuulemma vetreytyi.

Breikki arkeen

Eilen kävimme katsomassa huikean sirkusesityksen, joka täytyy heti tänään mennä katsomaan uudelleen pojan kanssa. Show sisälsi breakdancea, tankoakrobatiaa, hurjia trampoliinihyppyjä ja huumoria. Suomalaiset kundit osaavat, ja se onkin huomattu, he kiertävät esiintymässä ympäri maailmaa. Tämä performanssi, Petit Mal, esitetään nyt 3.-5.1. 2012 Helsingin kaupunginteatterissa.

www. racehorsecompany.fi

Tämä traileri on napattu www.youtube.comista.

Kinapaperi

Pahvilaatikossa asuminen jatkuu. Eilen saimme sekä ihmetellä ystäviemme uskomatonta halua auttaa meitä muutossa myös sitä, miten paljon tavaraa saimme liikkumaan 50 km suuntaansa kuin heittämällä. Aamulla kyllä tuntui lihaksistossa, että ollaan kannettu muutama tavara.

Aloitin luonnollisesti purkamaan tavaroita lastenhuoneesta, sillä lapset kaipaavat jo lelujaan. Hyllyjä ja kaappeja ei oikein vielä ole, mutta eilen tapeltiin jopa vessapaperirullasta, joten oli selvästi aika saada omat tavarat tänne uuteen kotiin.

Eilen kuopuksemme täytti 2v. Tänään oli isänpäivä. Molempien juhlinta hautautui muuttokuorman alle, mutta olemme sentään ehtineet vähän rentoillakin. Pelasimme lautapelejä ja saimme ihania yllätysvieraita. Se maalla (tämä on kyllä kaupunki, mutta on kiva ajatella asuvansa maalla) asumisessa on kivaa, että ihmiset poikkeavat kylään noin vain. Ja toivat vielä glögiäkin. Lapset hävisivät vinttiin leikkimään ja esittelivät kotia omanaan. Näin se kotiutuminen alkaa.

Lasten Carcassonne on kiva peli.

Pullapäivä

Tänään leivoimme pojan ja naapurin tytön kanssa sata pellillistä kanelipullia naapureille. Oli muuten homma tuossa leipomisessa. Ei siksi, että pullia tuli oikeasti sata, vaan siksi, että olen pakannut kaiken paitsi sokerin. Piti kaivella muuttolaatikoista kulho, ja kesken taikinan kohoamisen juoksin lähikauppaan kaneliostoksille, sillä sitä ei enää löytynyt.

Meillä on aika ajoin tapana kutsua likka kylään ja leipoa Ennätyspullaa, ja jakaa niitä sitten ympäri taloa kivoille naapureille. Nyt veimme pullaa viimeisen kerran näillä kulmilla, sillä maanantaina siirrymme siivoamaan uutta kotia.

Kaupassa pullahiivaa ostaessani käteeni tarttui meillä niin tuttu ruokatarvike, joka ei herätä normipäivänä juuri minkäänlaisia tuntemuksia. Nyt ihastelimme purkkeja ja erityisesti tämän maidon kohdalla mietimme, miksi tätä katsoessa alkaa tehdä mieli kaakaota?

Miten mukavaa, että näinkin arkiseen tuotteeseen tuodaan jotain extraa. Jotain, joka saa katsomaan ympäristöä vähän tarkemmin.

Designia ennätyspullaan.

 Valion sivuilta voi kurkistella kaikki kahdeksan designtölkkiä tekijöineen. Suunnittelijoina ovat (luonnollisesti?) Eero Aarnio ja Paola Suhonen, mutta myös tuoreempia tekijöitä on onneksi löydetty. Minua viehätti Klaus Haapaniemen maito, josta en kylläkään löytänyt parempaa kuvaa.

Haapaniemellä on muutenkin uskomattoman kiinnostava kuvitustyyli, joka näkyy vaikkapa noissa tyynyissä ja erilaisissa shaaleissa.

www.klaush.com

Lisää Klaus Haapaniemen mielikuvituksellisia töitä löytyy vaikkapa täältä, josta nappasin muutaman:

Erään aikakauden loppu

" Äiti, minun päässä on nyt ihan liikaa asioita."

Rakkaan vanhan jättäminen ja outoon, uuteen hyppääminen ei ole aivan yksinkertainen juttu. Tässä arjen hulinassa ja pakkaamisen tiimellyksessä pitää muistaa välillä pysähtyä. Ottaa lapset syliin ja jutella siitä, mitä nyt on tulossa ja mitä muutto meille kaikille merkitsee. 

Emme tunne uudesta kotikaupungistamme ketään. Emme ole vielä päässeet uuteen päiväkotiin käymään sisällä, vaikka pihalla jo kävimme kiikkumassa. Minä en osaisi vielä reittiä edes lähikauppaan, joten paljon on opittavaa ja uutta ihmeteltävää edessä. Muuttoon on viikko aikaa ja meillä on päät pyörällä.

Mutta sitä ennen täytyy hyvästellä vanha. Huomisesta tulee surullinen päivä. Pojalla on päiväkodin viimeinen hoitopäivä, ja hän joutuu jättämään parhaat ystävänsä. Tänään onkin leivottu suklaakakkua, ostettu kukkasipuleita päiväkodin pihalle istutettavaksi ja kirjoitettu kortteja tärkeille hoitajille. 

Kotipihalle on piirretty neliapila.

Huomenna poikani joutuu ensimmäistä kertaa elämässään hyvästelemään ystävänsä.

Avaruuden tuntua

Ja taas mennään. Kuusivuotiaat näköjään juhlivat paljon. Tuleekin mieleen, että itse olen tainnut käydä juhlimassa ilman lapsia... öh.. No, tänään oli vuorossa kestit avaruusteemalla, ja poikaseni halusi olla Uranus. Uranuksen kuu Oberon oli kuulemma ehdottomasti oltava mukana rooliasussa.

Asuun tehtiin myös hopeanvärinen glittermekko, mutta se jätettiin kuvasta pois, sillä se kimaltaa melkoisesti. Oberon on hileillä päällystetty styrox- pallo ja Uranuksen renkaat ovat puurenkaan ympärille liimattua, värjättyä vanua.

David A. Hardyn näkemys Uranuksesta

Antajansa näköinen paketti

Lastenjuhliin valmistautuminen on osa juhlaa. Lapsen ilo alkaa kutsun saamisesta ja jatkuu huolellisen lahjan valinnan kautta paketoimiseen ja odotukseen. Juhlien jälkeen olo on onnellinen monta päivää.

Tänään poika lähti juhlimaan päiväkodin keijuprinsessaa, jonka alamaisia muut esikoululaiset leikeissä kuulemma ovat. Ainaisten kirjojen viemisen sijaan poika halusi kokeilla prinsessalle jotain uutta. Hiuskoristeiden valintaan käytettiin eilinen päivä.

Lahjapaperiksi kävi Nalle Puh- lehden sivut.

Lehtikuoren alla silkkaa söpöyttä.

Sunnuntaikävelyllä

Tänään meitä huvitti tehdä jotain kivaa. Lähdimme kävelylle ja kurkistamaan Kulttuuritehdas Korjaamon markkinoita ja näyttelytiloja. Minä tykkään tämän tyyppisistä paikoista, joissa säilytetään jotain vanhaa ja hienoa, ja pakataan se vielä täyteen kaikille sopivaa ja kiinnostavaa sisältöä. Meillä myös lapset olivat haltioissaan paikasta, eivätkä olisi halunneet lähteä kotiin ollenkaan.

Sisällä on mm. vanhoja kunnostettuja ratikoita, joissa lapset voivat leikkiä ja istuskella kyydissä. Korjaamolla toimii myös tosi kiva kahvila, jonne menemme varmasti uudestaan.

Vanhassa spårassa sai toimia lipunmyyjänä.

Korjaamon markkinoilla oli myynnissä erilaisia käsitöitä. Itselleni mukaan tarttui vanutäytteinen avaimenperä, joka saa auttaa säilyttämään varaston avaimet tallessa.

www.peikonpoika.fi

Mun mummuni muni mun mammani

Koko päivä meillä kihistään. Aamulla jo herätessä alkaa odotus. Aamupala ei maistu, sillä olo on liian levoton.
Lapset pyörivät ympyrää eivätkä pysty keskittymään mihinkään. Nukkumaan ei suostuta vielä illallakaan vaikka ulkona on jo pilkkopimeää, sillä lapset odottavat yhä.

Vihdoin hän saapuu, parkkeeraa punaisen laukkunsa lastenhuoneen nurkkaan ja pussaa lapset. Hän jakaa pienet tuliaiset ja kyselee mitä kuuluu.

Ei, meille ei ole tullut joulupukki. Mumma on saapunut viikonloppuvierailulle ja koko talo on täyttynyt onnesta.

Lapset kiehnäävät mumman sylissä ja esittelevät uusia taitojaan. Kaikki lelut levitellään lattialle ja lautapelin nappuloiden värit on valittu jo ennen kuin on ehditty takki riisua. Lapset imevät mummasta kaiken, minkä ehtivät vierailun aikana. Huomenna hän taas lähtee, ja kotiin jää ikävä.

Miten onnellinen on lapsen tuhina kun hän nukahtaa painautuneena mumman selkää vasten.

Nikka-Roy

Pari vuotta sitten poikani tarrautui jalkaani kirpputorilla, eikä suostunut lähtemään ennen kuin ostin hänelle lasten ompelukoneen. Hän hurruutti sillä onnellisena muutamia kännykkäsuojuksia ja pussukoita, joihin melkein mahtui sormi sisään, mutta sitten totesin, että pitäähän pojan oppia käyttämään oikeita laitteita. Miksi opettaa jotakin "muka", kun oikeastikin oppii samalla vaivalla.

Lasten kanssa on ihanaa tehdä käsitöitä ja leipomuksia. He innostuvat niin aidosti, ja nauttivat käsiensä tuotoksista. Itse tietysti kannustan ja kehun, vaikka oma ompelukaappini onkin täynnä keskeneräisiä ja omasta mielestäni epäonnistuneita kyhäelmiä, joihin ei koskaan tullut oltua tyytyväinen. Taas saa oppia lapsiltaan. Pidä itsestäsi. Arvosta mitä teet.

Mieheni opettaa pojalle puutöitä. Heillä on ollut hauskaa sekä mummilan remonttia tehdessä että pienissä nikkarointihommissa muualla. Joskus töiden lomassa on syntynyt myös viehättäviä ideoita kuten tämä: lapsi piirsi puupalikkaan auton kuvan, jonka mieheni sahasi irti. Poika sai kiinnittää renkaat ja ajovalot. Ai että miten sulavasti tämä auto kulkee.

Punaista pintaan ja kilparadalle.

Lapset ensin, ja sitten lapset

Myönnän, että minusta on tullut perhekeskeinen keski-ikäistyvä nainen. Rakastan kaikkea, mikä tekee lapseni onnelliseksi, ja vietän lähes kaiken vapaa-aikani perheeni kanssa. Olen huomaavinani samoja oireita lähipiirissäni.

Kavereita, joiden kanssa ennen notkuttiin aamuun asti baareissa jutellen musiikista, paasaten politiikasta, jaaritellen joutavista, tavataan nykyisin lasten kanssa perheinä. Voi että kun kuulostaa aikuiselta sanoa, että meillä on ystäväperheitä. Mutta niin se vaan nyt on, ja olen iloinen siitä.

Usein ystävien kanssa sovimmekin, että tapaamme vaikkapa Heurekassa (sillä lapset pitävät siitä), tai menemme kahville Kamppiin (koska sinne mahtuu lastenrattaat). Joskus tapaamme myös juhlien, kuten kesän päättäjäisissä ystäviemme takapihalla:

Ohjelmassa oli riksa-ajelua lapsille (äiti olisi halunnut myös).

Hyvissä juhlissa pitää olla seremoniamestari.

Katu vapaaksi taiteelle!

Bändi mahtui terassille.

Nyyttäripöytä oli lasten mieleen.

Kesän ilot lennähtävät syysmyrskyjen mukana muualle, mutta onneksi edessä on monia syyskekkereitä ja tunnelmallisia talvihippoja. Lasten kanssa tietysti.

Mausteentuoksuinen metsä

Esikoiseni päiväkoti on sitten mahtava. Ipanat temmeltävät päivät ulkosalla kuin Ellun kanat. Lapset taisivat käydä sisällä viime kevään aikana kerran leipomassa pullaa, muun ajan he hilluivat pihamaalla, metsissä, puissa, pelloilla ja milloin missäkin lammella. Joskus hakiessani lastani kotiin löysin hoitajankin puusta.

Koska kuulemme niin paljon tarinoita taikametsästä, päätimme tehdä pienen retken perheen kesken päiväkodin läheiseen metsään. Eväitä reppuun, pikkutyttö toiseen reppuun, oksa kävelykepiksi ja matkaan.

Vietimme ihanan tuokion metsässä. Lehtiä oli niin paljon, että niissä saattoi kahlata, maa tuoksui mausteiselle ja aurinko paistoi niin kirkkaasti, että tuntui melkein keväältä. Päiväkodin leikkipaikalla näytti juuri siltä miltä meille oli kerrottu. Vapaalta ja vähän jännältä. Lapsilla ei ole siellä leluja, mutta mielikuvitusta rekkalasteittain.

Että Helsingissäkin voi viettää päivää niin, että näkee lehmiä, valkoposkihanhia ja khakihousuisia lintubongareita.

Olen ehdottomasti kesäihminen. Lasteni kautta alan pikku hiljaa ymmärtää, että jokaisessa vuodenajassa on kuitenkin oma kutkuttava viehätyksensä.

Hoitoainekävely

Pikkutytöllä on kuriton tukka. Se kasvaa juuri niin kiharaksi kuin sitä huvittaa, ja äidin tukka harmaantuu miettiessä, miten sen saisi takuttomaksi ilman sähköshokkeja. Pelastajaksi takkujen aallokkoon purjehtivat Helsingin Hakaniemen Afrikkakaupat, jotka tarjoavat hiustenhoitotuotteita vallattomammille hiuksille.

Silloin tällöin lähdemme tyllerön kanssa kuljeksimaan siksakkia kävelyteille ja pullahdamme kaupoista ulos taskut täynnä hiukset pelastavaa kookosöljyä, kampauksiin ja iholle sopivaa karitevoita ja meille uusia makuja.

                                Näillä nurkilla ihmiset vilkuttavat takaisin kun heille vilkutetaan.

Leikitään ulkomaanmatkaa

Poikani on keksinyt mukavan leikin. Joskus lauantaisin käydessämme kaupungilla hän haluaa, että kuvittelemme olevamme jossain matkalla. Ulkomailla. Niinpä siis katselemme maisemia kuin näkisimme ne ensimmäistä kertaa ja etsimme kivoja kahviloita ja putiikkeja, joissa piipahdamme. On ollut todella silmiä avaavaa kulkea kotikaupungissa ihmetellen ja tutkien. Olemme löytäneet paljon leppoisia istahtamispaikkoja, syöneet monta herkullista piirasta ja kurkistelleet sivukatujen rauhallisiin porttikongeihin.

Tänään oli vuorossa Porvoo. Minulla oli siellä työasioita ja vaikka olemme käyneet siellä usein, houkuttelin perheeni ulkomaanmatkan varjolla mukaan. Muistutin, että harva se noin vain ex temporé pääsee matkalle ja illaksi kotiin. Perhe tarttui onkeeni ja vietimme aurinkoisen syyspäivän kierrellen Porvoon kauniissa miljöössä. Kävimme heittelemässä kiviä rannassa, syömässä ravintolassa ja hiplailimme tavaroita vanhan kaupungin pikku liikkeissä.

Kotiin saavuttuamme olimme piristyneet kuin olisimme olleet viikonloppulomalla jossain päin Eurooppaa. Halpaa, jännittävää, ekologista!