Sinivalkoisin siivin tapetit lentävät.. roskiin

Kummasti tämä aika humisee kohti joulua. Loppuviikosta aloittelen jouluruokien valmistamisen, sitä ennen kokeilen Kotilieden puhdistamista. Uskaltaisiko hellan uunia kokeilla?

Kotona hommat ei kauheasti etene, sillä isovanhemmat asuvat meillä edelleen. Jotain sentään saimme tehtyä, otimme poika polvihousun kanssa liisteripurkin ja sivelimme yläkerran makuuhuoneen seinät sillä. Ja johan lähti vanha tapetti että heilahti.

Maalasimme seinät nyt varovaisesti valkoiseksi, sillä se antaa meille aikaa miettiä, mitä väriä huoneeseen myöhemmin mahdollisesti tulee. Paperi on kuitenkin aika hyvä valkoisen sävy, huoneesta kun tulee toistaiseksi perheen luku- ja työhuone, sillä lapset eivät tarvitse vielä omia huoneita. Viikonloppuna on tarkoitus saada huonetta vähän edistettyä, navetasta löytyi kiva vanha rautasänkykin sinne sohvaksi.

Liisterillä vanhat tapetit lähtevät kuin leikiten.

Pojan repimien tapettien pituuskisa. Voittaja ei mahtunut kuvaan.

Hetkiä uupuneelle

Tänään soitin ikävissäni miehelleni kesken työpäivän.

Sanoin, että minulla on ikävä perhettäni tämän kiireen keskellä. Kunpa olisi hetkiä olla rauhassa yhdessä. Kun tulin kotiin, minua odotti pöydällä kangaspakka. Mies oli ostanut Maija Louekarin Marimekolle suunnittelemaa Hetkiä- kangasta monta metriä. Yläkertaan tulee siis verhot, jotka muistuttavat meitä tästä ajasta. Hetkistä, joita odotimme.

Hetkiä/ Moments

Jalan alta viety lattia

Kun muutimme ja aloimme purkaa tavaroitamme, huomasimme, että kas, siellähän pahvilaatikoiden joukossa lymyää mummi ja ukki.

Heillä alkoi uuden lattian remontti samana päivänä kun me muutimme, ja heidän kotinsa osoittautui saman tien asuinkelvottomaksi. Olemme siis kuin Huvikummussa täällä, nukutaan sikin sokin ja syödään suklaakeksejä joka ilta. Pitää siis koittaa liimata liukuesteitä sukanpohjiin, että maltan olla koko ajan hössöttämättä remonttia. Keitän sen sijaan kahvia isovanhemmille.

En ole vielä löhönnyt uudessa kodissa kertaakaan.

Eilen näytti jo siltä, että mummi ja ukki voivat muuttaa pian takaisin kotiinsa, mutta pieni yllätys muhi heidän keittiössään: vesivahinko. Nautimme siis isovanhempien seurasta jatkossakin. En ole avannut tietokonettani viikkoon, ja painoni on keventynyt kaksi kiloa, ihan vain siksi kun meillä on vieraita. Hassu minä.

Nyt päätin, että arki jatkukoon kaikesta huolimatta. Karmaiseva vaatehuoneemme purettiin ja pian on valmista, ihan pian. Lattia on jo.

Viikonloppuna kävimme lasten kanssa Helsingissä leivoksilla. Piti päästä vähän pakoon kodin keskeneräisyyttä. Hyvää teki kaikille. Lapset hihkuivat onnesta koko päivän.

Lasten isän työpaikalla on aina kiva käydä, vaikkei olisi mitään asiaakaan. Siellä kun on kaikenlaista kummaa teatteriroinaa, joissa riittää aina ihmeteltävää.

Meidän perheen isi tekee työkseen hassuja esineitä.

Neuloisiko parran?

Joku kumma kolkuttelee sormien sisällä. Se vaatii neulomaan. En ole neulonut vuosiin, sillä molemmat isoäidit neulovat lapset päästä varpaisiin.

Kodin lämmittävät tulisijat houkuttelevat rahoittumaan neulontatyön äärelle. Mietin kovasti, mitä voisin neuloa. Koska kaikkea tarvittavaa tulee jo mummojen puikoista, mieli lähtee luonnollisesti vaeltamaan hassutuksiin.

Mitähän naapurin pappa sanoisi, jos mieheni loisi lunta talvella näyttäen tältä?

tai tältä?

www.beardhead.com

Jotain pään seudulle lämmittävää joka tapauksessa pitäisi keksiä, joten nähtäväksi jää, mitä miehen joululahjapaketista kuoriutuu..

Vaaleanpunaiset linssini

Voi kun toivoisin että olisi jo kesä.

Rakastan kesää yli kaiken ja yleensä odottelen koko vuoden niitä leppeitä päiviä kun saan lekotella lasteni kanssa pihanurmella.

Ensi kesänä raivaan, maalaan, istutan ja naulaan.

Lyhyet alkutalven päivät humisevat ohitse tässä kodin ja stadin väliä suhatessa. Iltaisin lapset vaativat osansa ja pihalla on pilkkopimeää, joten tänään pääsin ensimmäistä kertaa valoisaan aikaan rauhassa kurkkimaan ulos, että millainen piharakennus sitä tuli oikein ostettua.

Rakennuksessa on kaikkea mönkijästä kukkaruukkuun. Olen koko päivän haaveillut ensi kesäksi suunnittelemastani suuresta pihakirppiksestä, jossa toivon myyväni kaiken mitä ehdin pihalle kerätä, ja jonne ehkä naapuritkin tulisivat myymään omia vanhoja kamppeitaan. Olisipa mukavaa. Hulinaa ja mehua.

Navettarakennuksesta löytyy siis ihan kaikkea.

Vaikka kaikki on heikun keikun ja paikat vuosikymmenten kuluttamat, minä en näe sitä. Näen sen, miltä kaikki näyttää kun olemme kutitelleet seinät suoriksi ja rapsutelleet pinnat puhtaiksi. Näen siistin nurmen, notkuvat omenapuut, kiiltävän maalin ja nauravat ihmiset. Työtaakan alle on varmasti helppo lamaantua. Minä toivon jaksavani muistaa, että tämä on pitkä projekti.

Tässä on jonkun mielestä purkukuntoinen navetta, minulle valtavasti säilytystilaa.

Hei, miksi katsot kulahtanutta ikkunaa? Näe tässä vehreä villiviini.

Kauhea Aataminaikuinen rohjake? Ei, vaan lapsille mahtava leikkipaikka.

Kulahtaneet karmit vai lempeät pihasaunan löylyt?

Joku minua ennen tässä asunut on nähnyt maailmansa oikeasti vaaleanpunaisena. Joka paikassa täällä on pinkkiä. Minä kuljen perässä maalisuti kädessä.

Tänään muuten pihaan asteli nainen vauva kainalossa. Ovella hän ojensi minulle ruisleivän ja suolaa, ja toivotti perheemme tervetulleeksi alueelle. Olo tuli heti kotoisammaksi.

Kinapaperi

Pahvilaatikossa asuminen jatkuu. Eilen saimme sekä ihmetellä ystäviemme uskomatonta halua auttaa meitä muutossa myös sitä, miten paljon tavaraa saimme liikkumaan 50 km suuntaansa kuin heittämällä. Aamulla kyllä tuntui lihaksistossa, että ollaan kannettu muutama tavara.

Aloitin luonnollisesti purkamaan tavaroita lastenhuoneesta, sillä lapset kaipaavat jo lelujaan. Hyllyjä ja kaappeja ei oikein vielä ole, mutta eilen tapeltiin jopa vessapaperirullasta, joten oli selvästi aika saada omat tavarat tänne uuteen kotiin.

Eilen kuopuksemme täytti 2v. Tänään oli isänpäivä. Molempien juhlinta hautautui muuttokuorman alle, mutta olemme sentään ehtineet vähän rentoillakin. Pelasimme lautapelejä ja saimme ihania yllätysvieraita. Se maalla (tämä on kyllä kaupunki, mutta on kiva ajatella asuvansa maalla) asumisessa on kivaa, että ihmiset poikkeavat kylään noin vain. Ja toivat vielä glögiäkin. Lapset hävisivät vinttiin leikkimään ja esittelivät kotia omanaan. Näin se kotiutuminen alkaa.

Lasten Carcassonne on kiva peli.

Maalari maalasi valkoista

Nyt se alkaa. Loputon talosta puhuminen ja sen kanssa puleeraaminen.

Kun alkaa maalata, ei voi olla katsomatta seuraavaa nurkkaa, joka on pakko maalata. Sen jälkeen huomaa seuraavan kulman, joka myös kaipaa maalia. Aiomme silitellä uudeksi talon kaikki seinät. Vähitellen, hiljalleen, hissun kissun, vähin erin. Vaikka ei millään malttaisi. Tekisi mieli tehdä kaikki heti.

Tänä iltana aloitimme makuuhuoneesta, koska siellä oli kirkkaan pinkki seinä, ja sänky muuttaa meille vanhasta kodista huomenna. Hyvästi selkäsäryt ja lattia. Hyvästi pinkki seinä. Hyvästi muuten myös yöunet, koska lasten vuoksi näitä hommia tulee tehtyä pääasiassa yöaikaan. Aamulla onkin yllätys, mitä tästä tuli.

Makuuhuoneen seinät valmiit, sitten pitäisi päättää lattian väri. 

Hörpi hörpi porkkanaa

Kun tekee työtä, jossa tulee oltua liikkeellä koko päivän, ei voi nykertää aamulla eväitä laukkuun leviämään, vaan on aika lailla lounasravintoloiden varassa. Koska joka päivä ei ole varaa syödä ravintolassa, olen tehnyt lähempää tuttavuutta lähimarkettien valikoimien kanssa.

Mutta enpä olisi uskonut, että marketin hyllyltä löytää visuaalisesti miellyttäviä elintarvikkeita. Melkein hypähdin ilmaan innosta kun näin tämän mehun. Olenkin kaivannut porkkanamehulle nuorekkaampaa purnukkaa kuin Biottan lasipullot. Miten ihanan yksinkertainen, ja silti havainnollinen pakkaus. Tällaisia lisää!

Kun kaivelin tietoja purnukan taustalta, löysin virolaisen yrityksen, joka tuottaa monenmoisia herkkumehuja meille matkalaisille ja muille herkkusuille. Piskuisen marketin hyllyssäkin makuja näytti olevan rivissä useita.

Kadarbikun mehu matkusti kanssani junassa.

Voi mitä pakkauksia. Juon ne kaikki!

Avaimet

Pihalla tuli itku.

Tänään sain halata ensimmäistä kertaa omaa kotiani. Nurkat ovat likaiset ja pinnat kuluneet, mutta ei haittaa, sillä talo on nyt minun, ja aion pitää sitä hyvänä.

Tänne minä jään, tänne.

Tänä iltana tunnelmoitiin, huomenna alkaa raaka työ, siivous.

Viimeinen voitelu

Tänään pakenimme kotoa ulos kauniiseen syysilmaan.

Kiertelimme lähiseuduilla hyvästellen kotikulmat. Tulemme tänne taas tapaamaan entisiä naapureitamme, mutta silti tuntuu haikealta jättää koti, josta on tykännyt. Ensi viikolla täällä asuu jo uusi perhe.

Kävimme syömässä ulkona, sillä kotona voi vain voidella leipiä. Viimeiset voitelut tässä kodissa.

Juoksemassakin piti käydä, vaikken millään olisi jaksanut raskaan pakkausurakan jälkeen. Halusin kuitenkin vielä juosta tutun lenkin, jota olen juossut viimeiset kahdeksan vuotta viisi kertaa viikossa. Piti juosta kunniakierros.

Stadin gimma ja kundi dallaavat huomenna uusia polkuja.

Pullapäivä

Tänään leivoimme pojan ja naapurin tytön kanssa sata pellillistä kanelipullia naapureille. Oli muuten homma tuossa leipomisessa. Ei siksi, että pullia tuli oikeasti sata, vaan siksi, että olen pakannut kaiken paitsi sokerin. Piti kaivella muuttolaatikoista kulho, ja kesken taikinan kohoamisen juoksin lähikauppaan kaneliostoksille, sillä sitä ei enää löytynyt.

Meillä on aika ajoin tapana kutsua likka kylään ja leipoa Ennätyspullaa, ja jakaa niitä sitten ympäri taloa kivoille naapureille. Nyt veimme pullaa viimeisen kerran näillä kulmilla, sillä maanantaina siirrymme siivoamaan uutta kotia.

Kaupassa pullahiivaa ostaessani käteeni tarttui meillä niin tuttu ruokatarvike, joka ei herätä normipäivänä juuri minkäänlaisia tuntemuksia. Nyt ihastelimme purkkeja ja erityisesti tämän maidon kohdalla mietimme, miksi tätä katsoessa alkaa tehdä mieli kaakaota?

Miten mukavaa, että näinkin arkiseen tuotteeseen tuodaan jotain extraa. Jotain, joka saa katsomaan ympäristöä vähän tarkemmin.

Designia ennätyspullaan.

 Valion sivuilta voi kurkistella kaikki kahdeksan designtölkkiä tekijöineen. Suunnittelijoina ovat (luonnollisesti?) Eero Aarnio ja Paola Suhonen, mutta myös tuoreempia tekijöitä on onneksi löydetty. Minua viehätti Klaus Haapaniemen maito, josta en kylläkään löytänyt parempaa kuvaa.

Haapaniemellä on muutenkin uskomattoman kiinnostava kuvitustyyli, joka näkyy vaikkapa noissa tyynyissä ja erilaisissa shaaleissa.

www.klaush.com

Lisää Klaus Haapaniemen mielikuvituksellisia töitä löytyy vaikkapa täältä, josta nappasin muutaman:

Vanhus ja minä

Eilen junassa istuin muiden matkalaisten kanssa omiin ajatuksiini uppoutuneena. Matkustaminen kuuluu arkeeni, ja kuljen yleensä aika horroksessa, touhuan jotain tai lueskelen.

Yhtäkkiä vastapäätä istunut mies ojensi minulle kortin, johon oli kirjoitettu Paulo Goelhon runo. Mies kysyi minulta hymyillen, olenko onnellinen? Olenko nyt siellä, missä haluankin olla?

Äkkipäätään kohtalaisen yllättävä kysymys tuntemattomalta vanhukselta. Vastasin, että kai minä olen onnellinen, olen aivan tyytyväinen ja iloinen. Reipaskin jopa. Ja onko ihminen työmatkallaan nyt juuri siellä, missä haluaakin olla? On kai. Itsehän sitä ammattinsa valitsee, ja toivon mukaan on juuri siellä, missä haluaakin. Kompromisseja täytyy toki varmasti tehdä, mutta ihan hyvä kysymys.

Keskustelimme koko junamatkan ajan. Mies oli suuri Goelho-fani, ja minä taas pohdin elämää lähinnä antiikin Kreikan ajattelijoiden jalanjäljissä. Keskustelu oli aika hyvä sattumus, kun muutenkin olen miettinyt paljon olemistani ja onnellisuutta elämänmuutoksen myötä.

Työmatka ei mennytkään talviunessa, ja olin matkan jälkeen virkeä ja pirteä. Oli mukava tunne koko päivän kun aamu oli alkanut mukavasti. Ehkäpä voisimme enemmänkin yllättää tuntemattomia. Hymyllä vaikka. Uskon, että me ainakin olimme molemmat koko päivän erityisen hyvällä tuulella.

Joskus onnea on saada väriä kynteen.

Erään aikakauden loppu

" Äiti, minun päässä on nyt ihan liikaa asioita."

Rakkaan vanhan jättäminen ja outoon, uuteen hyppääminen ei ole aivan yksinkertainen juttu. Tässä arjen hulinassa ja pakkaamisen tiimellyksessä pitää muistaa välillä pysähtyä. Ottaa lapset syliin ja jutella siitä, mitä nyt on tulossa ja mitä muutto meille kaikille merkitsee. 

Emme tunne uudesta kotikaupungistamme ketään. Emme ole vielä päässeet uuteen päiväkotiin käymään sisällä, vaikka pihalla jo kävimme kiikkumassa. Minä en osaisi vielä reittiä edes lähikauppaan, joten paljon on opittavaa ja uutta ihmeteltävää edessä. Muuttoon on viikko aikaa ja meillä on päät pyörällä.

Mutta sitä ennen täytyy hyvästellä vanha. Huomisesta tulee surullinen päivä. Pojalla on päiväkodin viimeinen hoitopäivä, ja hän joutuu jättämään parhaat ystävänsä. Tänään onkin leivottu suklaakakkua, ostettu kukkasipuleita päiväkodin pihalle istutettavaksi ja kirjoitettu kortteja tärkeille hoitajille. 

Kotipihalle on piirretty neliapila.

Huomenna poikani joutuu ensimmäistä kertaa elämässään hyvästelemään ystävänsä.

Billy Jean

Tuli tarve farkuille.

Farkut ovat siitä leppoisa vaatekappale, että ne jalassa voi hiihtää työpäivästä iltaan ja illalla vielä kuoputtaa kukkapenkkiä samoissa pöksyissä. Minulla on vieläkin yhdet farkut, jotka ostin 20 vuotta sitten, eikä kuluminen haittaa ollenkaan, päin vastoin ne näyttävät nyt mageilta kun kulutukset ovat ihan aidot. Farkku on kestänyt hyvänä todella kovasta käytöstä huolimatta.

Wranglerin uutta lookbookia selatessani muistin taas, kuinka ajaton materiaali farkku on. Itse olen hieman höperö tässä(kin) asiassa. Vaikka juuri eilen taisin julistaa, ettei minua kiinnosta mitä merkkejä kukakin ostaa, itse olen aika puritaani mm. farkkujen suhteen. Ikivanhat, perinteiset työhousumerkit Wrangler, Lee ja Levi´s tekevät edelleen hyvää työtä farkkujen parissa. Luotan heidän taitoonsa tehdä kunnon farmareita. Kestäviä, hyvän näköisiä, ajan hermolla kulkevia pöksyjä. Tässä vähän suosikkimerkki Wranglerin kevätmallistoa, näyttääpä rennolta.

Tänään ajeltiin Herttoniemessä ja "muistin" yhtäkkiä, että olisi kova tarve tummille farkuille kun talvikin tulee, joten kurvasimme erääseen tehdasmyyntiin. Sieltä aina aloitan farkunmetsästyskauteni, ja sinne sen yleensä myös päätän, sillä löydän aina haluamani. Niin tälläkin kertaa. Housujen osto on viheliäistä puuhaa, ja olen kahlannut läpi kaikki mahdolliset merkit ja mallit, kalliit ja halvat, Suomessa ja ulkomailla. Aina palaan tänne. Kauppa on tehdasalueella varastohallissa, ei kovin luksukas ostospaikka, mutta sieltä löytää edullisesti kivoja byysia ja palvelu on erinomaista.

Mallikappalekoreista löytää Wranglereita pilkkahintaan ja muita malleja huomattavasti myymälähintaa huokeammalla. Tällä kertaa mukaan tulivat myös Beaversit, jotka olivat mielikuvaani hienommat jalassa. Täydelliset.

Suosittelen piipahtamaan: Farkkuvarastomyynti, Sahaajankatu 35, Helsinki.