Seinälevyt soikoon

Ajattelin, että mies tykkäisi kovasti saadessaan olohuoneeseen esille jotain hänelle todella tärkeää. Koska sadat vinyylit ja soitin piilottelevat kaappien takana, aatostelin tuossa laittaa soitannassa olevat levyt seinälle helposti noukittavaksi kuin levykaupassa. Vinyyleissä on niin paljon enemmän katseltavaakin kuin CD-levyissä (saati valkeassa seinässä), joten toivoin seinällemme vaihtuvaa pop-taiteen näyttelyä.

Ja taas kävi niin, että heti kun olin saanut suuni auki suunnitelmastani niin mies jo toteutti sen seuraavana päivänä ruokatunnilla. Hän teki levyille listat, joihin ne on helppo sujauttaa ja ottaa käyttöön.

Listat ovat melko huomaamatonta läpinäkyvää pleksiä.

Näppärän miehen ompeleet

Minä rakastan rasioita, kulhoja ja kippoja, koreja, kasseja ja ylipäätään kaikkea, missä voi säilyttää jotain.

Ostin vaipoille ja pikkutavaralle paperipussukoita, jotka sietävät kosteutta, koska kylpyhuoneessa roiskuu lasten kylpiessä.
Mieheni sai ostamistani pussukoista kuningasidean ja ompeli töissä minulle yllätykseksi kasapäin erikokoisia säilytyspussukoita Tyvek- kankaasta. Tulipa halvaksi. Kangas on edullista ja näitä surruttaa tunnissa pussukat koko suvulle.

Tyvek on siitä hieno materiaali, että se pitää hyvin vettä (hyvä esimerkiksi kylpyhuoneessa) ja rypistettynä se näyttää oikein ihastuttavalta. Yleensähän tästä kankaasta valmistetaan rikossarjoista tuttuja suojapukuja, mutta meillä aiotaan jatkaa kokeiluja pussukoiden maailmassa. Tässä pari harjoituskappaletta, jotka tosin ovat varsin hyviä käytössä jo tällaisenaan.

Öh, en  jouda stailaamaan kuviani, joten saatte nyt katsella vaippoja.

Tulkaa jossain vaiheessa pysäyttämään meidät, ennen kuin käärimme lapsetkin Tyvekiin.

Vihreä kevät

Vihdoinkin talven harmaus on taittunut ja silmät täyttyvät valosta.

Valkoiset seinät ovat siistit ja hillityt, mutta pakko myöntää, että ehkä liian helpot ja tylsät. Valon lisääntyessä seinät alkavat näyttää todella valjuilta, joten nyppäsimme puusta pari lehteä ja marssimme maalikauppaan. Vertailimme lehden sävyjä maalikaupan sävyihin ja löysimme mieleisen. Makuuhuoneesta tulee vihreä. On muuten viehättävää huomata, miten vanhaa taloa asuessa joutuu katsomaan omia värimieltymyksiä uudesta näkökulmasta. Vaikka kuinka haluaisin maalata kaiken valkoiseksi ja täyttää kodin modernilla designilla, minun täytyy kunnioittaa talon ikää ja arkkitehtuuria, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Toki talossa asuu nykyaikainen perhe, joten joitakin kompromisseja joutuu talovanhuskin tekemään.

Maalaaminen on helppo tapa muuttaa sisustusta. Mitähän keksin tähän ensi keväänä?

Epäröimme pitkään, viitsimmekö repiä makuuhuoneen pienen oviaukon suuremmaksi ja laittaa kirpparilta löytyneet ovet makuuhuoneen ja olohuoneen väliin. Onneksi päätimme niin tehdä, koska seinää purkaessa huomasimme, että juuri siinä kohtaa oli joskus ollut saman kokoinen oviaukko. Emme siis tehneet väärin taloa kohtaan. Oviaukon suurennus mahdollisti myös sen, että voimme vähentää kynnyksiä talossamme.

Oven laittaminen on vielä vaiheessa, maali, listat ja viimeistely puuttuvat, mutta vähitellen makuuhuone saa hymyillä aamuauringon loisteessa.

Pian, ihan pian pääsen maalaamaan lattioita. Siitä tulee juhlaa.

Laastaroitu iltapäivä

Lapset nyt saavat erilaisia klommoja ja haavoja. Joskus myös on päivän aikana kova ikävä äitiä tai uhmaikä harmittaa. Surun tai kivun lievitykseen meillä käytetään syliä, taikapuhallusta tai laastaria.

Meidän lapset eivät ole koskaan olleet kiinnostuneita nallukoista. Mutta voi mitä ihanuuksia löytyy pian apteekin hyllyltä. Pehmeitä, samettipintaisia nalletarroja, jotka voi liimata laastarin päälle, tai liimata ihoon sellaisenaan. Meidän tyttö silitteli jo omansa rullalle ja pussaili sen märäksi.

Tröstisar- pehmolaastarit tulevat Ruotsista. Tavallaan vierastan kaikenlaisia lasten trendejä, mutta nämä ovat aika harmiton juttu, ja laastarifirman kotisivuilla jäi hyvä mieli tuotteesta. Lohduttava laastari on tavallaan aika söpö keksintö, ja ainakin meidän kimuli tykkäsi omastaan oikein kovasti.

Kuvat firman nettisivuilta.

Kohta osaan jo nimetä katuja

Oemme asuneet uudessa kodissa nyt pari kuukautta. Ensimmäinen kuukausi meni siivotessa ja pestessä pois edellisten asukkaiden hieman ronskimpaa elämäntyyliä ja istuessa iltaa meillä asuvien isovanhempien kanssa, tämä toinen kuukausi on mennyt ihmetellessä tulevaa remonttiurakkaa.

Nyt alkaa olla aika tutustua uuteen kotikaupunkiin. En osaa vielä kulkea kovin kauas kotoa, mitä nyt lenkkeillen olen juossut ees taas lähikatuja ja metsiä. Bussipysäkille ja kauppaan osaan jo, ja pulkkamäkeen. Yhtä kahvilaa kahdesta on testattu ja hyväksi todettu, pieni lähikirjasto yllätti monipuolisuudellaan.

Minä liityin jumppalaan, jonne on matkaa juosten 10 minuuttia. Siellä on kiva tunnelma ja toivon mukaan jatkossa myös hyvänpäiväntuttuja, joiden kanssa voisin jakaa liikunnan tuomaa hyvää fiilistä.

Pojalle löytyi tanssikoulu, tosin tanssilaji vaihtui edellisestä. Lapset alkavat vähitellen tuntea olonsa kotoisaksi. Harrastuksilla, kavereilla ja vanhempien hyvällä mielellä lienee suuri vaikutus. Ensimmäinen tanssitunti uudessa paikassa on ohitse. Poika oli innoissaan, ainakin siihen asti kunnes eksyimme kotimatkalla pakkasessa..

Eka tunti street dancea takana. Kädet kuulemma vetreytyi.

No ei nyt ehkä ihan tuunattu, mutta vähän duunattu

Jos tapaisin lampun hengen ja saisin toivoa kolme asiaa, vastaisin varmaan sen kummemmin miettimättä että tahdon lisää kaappitilaa. Olen ärsyttävyyteen asti pedantti siisteydessä ja minua kismittää kun tavarat eivät ole vielä saaneet paikkaansa uudessa kodissa. Kivoja kaappeja ei vain meinaa näin häthätään löytyä. Tai löytyy, mutta hinnat leijuvat pilvissä.

Mieheni työpaikalla heitettiin taas tavaraa roskiin. Kun roskalavalle roudattiin tällaisia kaappeja, mies nappasi niistä pari mukaansa meille. Toinen päätyi piharakennukseen syväsäilytettäville vaatteille, toinen kannettiin suoraan makuuhuoneeseen. Näissä kaapeissa on aikoinaan kuljetettu teatterin kiertävien näytelmien puvustuksia ympäri maailmaa.

Maalasin kaapin sisältä, laitoimme oveen peilit ja alle renkaat ja voila, sain makuuhuoneeseen ihan mukiinmenevän vaatekaapin arkivaatteille ja mekoille. Yläkerran vaatehuone on vielä kesken, mutta eipä haittaa, sillä tänne mahtuu kaikki tarpeellinen.

Vaikka rakastan kaikkea modernia ja yksinkertaista, pidän vielä enemmän siitä, että koti rakentuu ikään kuin vahingossa, elämän mukanaan tuomista tavaroista. Toki on mahtavaa joskus hankkia jotain uutta ja täydellisesti omaan silmään istuvaa, mutta olisiko se lopulta tylsää, jos koko koti olisi haettu sisustusliikkeestä?

Vähän ankean näköinen sisältä.

Hämärä valaistus ei tee oikeutta kaapille, eikä tauluja kaipaavat seinät.

Jätin alkuperäismaalia pienet kehykset oviin.

Ryöstin osan lasten lelulaatikoista sukille ja alusvaatteille.

Luonto kuivaa minkä kasteleekin

Onpa kiva kun laadukkaat luonnonkuidut ja ekologinen tuotanto kohtaavat yhä useammin. Nyt Finlayson on lanseerannut kivan luontoystävällisen pyyhemalliston.

Reilu on pirteä reilunkaupan tuote,

Polku on ripustuslenkkiään myöten biohajoava ja

Silmu on valmistettu puuvillasta ja soijasta. Nämä pyyhkeet lienevät lapsiperheeseen sopivia, sillä silkkisen tuntuinen pinta kuivuu nopeasti käytön jälkeen. Ainakin meidän tahmatassuja pestään tämän tästä.

www.finlayson.fi