Yhtäkkiä vastapäätä istunut mies ojensi minulle kortin, johon oli kirjoitettu Paulo Goelhon runo. Mies kysyi minulta hymyillen, olenko onnellinen? Olenko nyt siellä, missä haluankin olla?
Äkkipäätään kohtalaisen yllättävä kysymys tuntemattomalta vanhukselta. Vastasin, että kai minä olen onnellinen, olen aivan tyytyväinen ja iloinen. Reipaskin jopa. Ja onko ihminen työmatkallaan nyt juuri siellä, missä haluaakin olla? On kai. Itsehän sitä ammattinsa valitsee, ja toivon mukaan on juuri siellä, missä haluaakin. Kompromisseja täytyy toki varmasti tehdä, mutta ihan hyvä kysymys.
Keskustelimme koko junamatkan ajan. Mies oli suuri Goelho-fani, ja minä taas pohdin elämää lähinnä antiikin Kreikan ajattelijoiden jalanjäljissä. Keskustelu oli aika hyvä sattumus, kun muutenkin olen miettinyt paljon olemistani ja onnellisuutta elämänmuutoksen myötä.
Työmatka ei mennytkään talviunessa, ja olin matkan jälkeen virkeä ja pirteä. Oli mukava tunne koko päivän kun aamu oli alkanut mukavasti. Ehkäpä voisimme enemmänkin yllättää tuntemattomia. Hymyllä vaikka. Uskon, että me ainakin olimme molemmat koko päivän erityisen hyvällä tuulella.
 |
| Joskus onnea on saada väriä kynteen. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti