torstai 17. marraskuuta 2011

Vaaleanpunaiset linssini

Voi kun toivoisin että olisi jo kesä.

Rakastan kesää yli kaiken ja yleensä odottelen koko vuoden niitä leppeitä päiviä kun saan lekotella lasteni kanssa pihanurmella.

Ensi kesänä raivaan, maalaan, istutan ja naulaan.

Lyhyet alkutalven päivät humisevat ohitse tässä kodin ja stadin väliä suhatessa. Iltaisin lapset vaativat osansa ja pihalla on pilkkopimeää, joten tänään pääsin ensimmäistä kertaa valoisaan aikaan rauhassa kurkkimaan ulos, että millainen piharakennus sitä tuli oikein ostettua.

Rakennuksessa on kaikkea mönkijästä kukkaruukkuun. Olen koko päivän haaveillut ensi kesäksi suunnittelemastani suuresta pihakirppiksestä, jossa toivon myyväni kaiken mitä ehdin pihalle kerätä, ja jonne ehkä naapuritkin tulisivat myymään omia vanhoja kamppeitaan. Olisipa mukavaa. Hulinaa ja mehua.

Navettarakennuksesta löytyy siis ihan kaikkea.

Vaikka kaikki on heikun keikun ja paikat vuosikymmenten kuluttamat, minä en näe sitä. Näen sen, miltä kaikki näyttää kun olemme kutitelleet seinät suoriksi ja rapsutelleet pinnat puhtaiksi. Näen siistin nurmen, notkuvat omenapuut, kiiltävän maalin ja nauravat ihmiset. Työtaakan alle on varmasti helppo lamaantua. Minä toivon jaksavani muistaa, että tämä on pitkä projekti.


Tässä on jonkun mielestä purkukuntoinen navetta, minulle valtavasti säilytystilaa.

Hei, miksi katsot kulahtanutta ikkunaa? Näe tässä vehreä villiviini.

Kauhea Aataminaikuinen rohjake? Ei, vaan lapsille mahtava leikkipaikka.

Kulahtaneet karmit vai lempeät pihasaunan löylyt?

Joku minua ennen tässä asunut on nähnyt maailmansa oikeasti vaaleanpunaisena. Joka paikassa täällä on pinkkiä. Minä kuljen perässä maalisuti kädessä.


Tänään muuten pihaan asteli nainen vauva kainalossa. Ovella hän ojensi minulle ruisleivän ja suolaa, ja toivotti perheemme tervetulleeksi alueelle. Olo tuli heti kotoisammaksi.




2 kommenttia:

  1. Kiitos taas kirjoituksesta. En tiennytkään, että teillä on pihasauna ja lato/navetta. Ihana tuo naapurin tervehdys! t.e

    VastaaPoista
  2. E, pihasauna on ehkä hieman liikaa sanottu tuosta pihalla nököttävästä tönöstä. Sisällä ei ole lauteita, ja kiuas on henkilöauton kokoinen seinään muurattu hirviö. Mutta ajan kanssa kuule, siitä tulee vielä ihana paikka, jonne sinäkin olet tervetullut kanssani lämmittelemään.

    Ja naapurit tuntuvat tosiaan olevan mukavia. Oltiin eilen naapurin miehen 40v. syntympäiväjuhlilla (tämä mies on ollut puolituttu aiemmin, sekin selvisi kun muutimme). Kotitiemme on hiekkatie, voi miten mukavaa oli mekastaa kotiin iltayöllä kun lapsetkin olivat ihan villeinä innosta.

    VastaaPoista