Kinapaperi

Pahvilaatikossa asuminen jatkuu. Eilen saimme sekä ihmetellä ystäviemme uskomatonta halua auttaa meitä muutossa myös sitä, miten paljon tavaraa saimme liikkumaan 50 km suuntaansa kuin heittämällä. Aamulla kyllä tuntui lihaksistossa, että ollaan kannettu muutama tavara.

Aloitin luonnollisesti purkamaan tavaroita lastenhuoneesta, sillä lapset kaipaavat jo lelujaan. Hyllyjä ja kaappeja ei oikein vielä ole, mutta eilen tapeltiin jopa vessapaperirullasta, joten oli selvästi aika saada omat tavarat tänne uuteen kotiin.

Eilen kuopuksemme täytti 2v. Tänään oli isänpäivä. Molempien juhlinta hautautui muuttokuorman alle, mutta olemme sentään ehtineet vähän rentoillakin. Pelasimme lautapelejä ja saimme ihania yllätysvieraita. Se maalla (tämä on kyllä kaupunki, mutta on kiva ajatella asuvansa maalla) asumisessa on kivaa, että ihmiset poikkeavat kylään noin vain. Ja toivat vielä glögiäkin. Lapset hävisivät vinttiin leikkimään ja esittelivät kotia omanaan. Näin se kotiutuminen alkaa.

Lasten Carcassonne on kiva peli.

Maalari maalasi valkoista

Nyt se alkaa. Loputon talosta puhuminen ja sen kanssa puleeraaminen.

Kun alkaa maalata, ei voi olla katsomatta seuraavaa nurkkaa, joka on pakko maalata. Sen jälkeen huomaa seuraavan kulman, joka myös kaipaa maalia. Aiomme silitellä uudeksi talon kaikki seinät. Vähitellen, hiljalleen, hissun kissun, vähin erin. Vaikka ei millään malttaisi. Tekisi mieli tehdä kaikki heti.

Tänä iltana aloitimme makuuhuoneesta, koska siellä oli kirkkaan pinkki seinä, ja sänky muuttaa meille vanhasta kodista huomenna. Hyvästi selkäsäryt ja lattia. Hyvästi pinkki seinä. Hyvästi muuten myös yöunet, koska lasten vuoksi näitä hommia tulee tehtyä pääasiassa yöaikaan. Aamulla onkin yllätys, mitä tästä tuli.

Makuuhuoneen seinät valmiit, sitten pitäisi päättää lattian väri. 

Hörpi hörpi porkkanaa

Kun tekee työtä, jossa tulee oltua liikkeellä koko päivän, ei voi nykertää aamulla eväitä laukkuun leviämään, vaan on aika lailla lounasravintoloiden varassa. Koska joka päivä ei ole varaa syödä ravintolassa, olen tehnyt lähempää tuttavuutta lähimarkettien valikoimien kanssa.

Mutta enpä olisi uskonut, että marketin hyllyltä löytää visuaalisesti miellyttäviä elintarvikkeita. Melkein hypähdin ilmaan innosta kun näin tämän mehun. Olenkin kaivannut porkkanamehulle nuorekkaampaa purnukkaa kuin Biottan lasipullot. Miten ihanan yksinkertainen, ja silti havainnollinen pakkaus. Tällaisia lisää!

Kun kaivelin tietoja purnukan taustalta, löysin virolaisen yrityksen, joka tuottaa monenmoisia herkkumehuja meille matkalaisille ja muille herkkusuille. Piskuisen marketin hyllyssäkin makuja näytti olevan rivissä useita.

Kadarbikun mehu matkusti kanssani junassa.

Voi mitä pakkauksia. Juon ne kaikki!

Avaimet

Pihalla tuli itku.

Tänään sain halata ensimmäistä kertaa omaa kotiani. Nurkat ovat likaiset ja pinnat kuluneet, mutta ei haittaa, sillä talo on nyt minun, ja aion pitää sitä hyvänä.

Tänne minä jään, tänne.

Tänä iltana tunnelmoitiin, huomenna alkaa raaka työ, siivous.

Viimeinen voitelu

Tänään pakenimme kotoa ulos kauniiseen syysilmaan.

Kiertelimme lähiseuduilla hyvästellen kotikulmat. Tulemme tänne taas tapaamaan entisiä naapureitamme, mutta silti tuntuu haikealta jättää koti, josta on tykännyt. Ensi viikolla täällä asuu jo uusi perhe.

Kävimme syömässä ulkona, sillä kotona voi vain voidella leipiä. Viimeiset voitelut tässä kodissa.

Juoksemassakin piti käydä, vaikken millään olisi jaksanut raskaan pakkausurakan jälkeen. Halusin kuitenkin vielä juosta tutun lenkin, jota olen juossut viimeiset kahdeksan vuotta viisi kertaa viikossa. Piti juosta kunniakierros.

Stadin gimma ja kundi dallaavat huomenna uusia polkuja.

Pullapäivä

Tänään leivoimme pojan ja naapurin tytön kanssa sata pellillistä kanelipullia naapureille. Oli muuten homma tuossa leipomisessa. Ei siksi, että pullia tuli oikeasti sata, vaan siksi, että olen pakannut kaiken paitsi sokerin. Piti kaivella muuttolaatikoista kulho, ja kesken taikinan kohoamisen juoksin lähikauppaan kaneliostoksille, sillä sitä ei enää löytynyt.

Meillä on aika ajoin tapana kutsua likka kylään ja leipoa Ennätyspullaa, ja jakaa niitä sitten ympäri taloa kivoille naapureille. Nyt veimme pullaa viimeisen kerran näillä kulmilla, sillä maanantaina siirrymme siivoamaan uutta kotia.

Kaupassa pullahiivaa ostaessani käteeni tarttui meillä niin tuttu ruokatarvike, joka ei herätä normipäivänä juuri minkäänlaisia tuntemuksia. Nyt ihastelimme purkkeja ja erityisesti tämän maidon kohdalla mietimme, miksi tätä katsoessa alkaa tehdä mieli kaakaota?

Miten mukavaa, että näinkin arkiseen tuotteeseen tuodaan jotain extraa. Jotain, joka saa katsomaan ympäristöä vähän tarkemmin.

Designia ennätyspullaan.

 Valion sivuilta voi kurkistella kaikki kahdeksan designtölkkiä tekijöineen. Suunnittelijoina ovat (luonnollisesti?) Eero Aarnio ja Paola Suhonen, mutta myös tuoreempia tekijöitä on onneksi löydetty. Minua viehätti Klaus Haapaniemen maito, josta en kylläkään löytänyt parempaa kuvaa.

Haapaniemellä on muutenkin uskomattoman kiinnostava kuvitustyyli, joka näkyy vaikkapa noissa tyynyissä ja erilaisissa shaaleissa.

www.klaush.com

Lisää Klaus Haapaniemen mielikuvituksellisia töitä löytyy vaikkapa täältä, josta nappasin muutaman:

Vanhus ja minä

Eilen junassa istuin muiden matkalaisten kanssa omiin ajatuksiini uppoutuneena. Matkustaminen kuuluu arkeeni, ja kuljen yleensä aika horroksessa, touhuan jotain tai lueskelen.

Yhtäkkiä vastapäätä istunut mies ojensi minulle kortin, johon oli kirjoitettu Paulo Goelhon runo. Mies kysyi minulta hymyillen, olenko onnellinen? Olenko nyt siellä, missä haluankin olla?

Äkkipäätään kohtalaisen yllättävä kysymys tuntemattomalta vanhukselta. Vastasin, että kai minä olen onnellinen, olen aivan tyytyväinen ja iloinen. Reipaskin jopa. Ja onko ihminen työmatkallaan nyt juuri siellä, missä haluaakin olla? On kai. Itsehän sitä ammattinsa valitsee, ja toivon mukaan on juuri siellä, missä haluaakin. Kompromisseja täytyy toki varmasti tehdä, mutta ihan hyvä kysymys.

Keskustelimme koko junamatkan ajan. Mies oli suuri Goelho-fani, ja minä taas pohdin elämää lähinnä antiikin Kreikan ajattelijoiden jalanjäljissä. Keskustelu oli aika hyvä sattumus, kun muutenkin olen miettinyt paljon olemistani ja onnellisuutta elämänmuutoksen myötä.

Työmatka ei mennytkään talviunessa, ja olin matkan jälkeen virkeä ja pirteä. Oli mukava tunne koko päivän kun aamu oli alkanut mukavasti. Ehkäpä voisimme enemmänkin yllättää tuntemattomia. Hymyllä vaikka. Uskon, että me ainakin olimme molemmat koko päivän erityisen hyvällä tuulella.

Joskus onnea on saada väriä kynteen.