No ei nyt ehkä ihan tuunattu, mutta vähän duunattu

Jos tapaisin lampun hengen ja saisin toivoa kolme asiaa, vastaisin varmaan sen kummemmin miettimättä että tahdon lisää kaappitilaa. Olen ärsyttävyyteen asti pedantti siisteydessä ja minua kismittää kun tavarat eivät ole vielä saaneet paikkaansa uudessa kodissa. Kivoja kaappeja ei vain meinaa näin häthätään löytyä. Tai löytyy, mutta hinnat leijuvat pilvissä.

Mieheni työpaikalla heitettiin taas tavaraa roskiin. Kun roskalavalle roudattiin tällaisia kaappeja, mies nappasi niistä pari mukaansa meille. Toinen päätyi piharakennukseen syväsäilytettäville vaatteille, toinen kannettiin suoraan makuuhuoneeseen. Näissä kaapeissa on aikoinaan kuljetettu teatterin kiertävien näytelmien puvustuksia ympäri maailmaa.

Maalasin kaapin sisältä, laitoimme oveen peilit ja alle renkaat ja voila, sain makuuhuoneeseen ihan mukiinmenevän vaatekaapin arkivaatteille ja mekoille. Yläkerran vaatehuone on vielä kesken, mutta eipä haittaa, sillä tänne mahtuu kaikki tarpeellinen.

Vaikka rakastan kaikkea modernia ja yksinkertaista, pidän vielä enemmän siitä, että koti rakentuu ikään kuin vahingossa, elämän mukanaan tuomista tavaroista. Toki on mahtavaa joskus hankkia jotain uutta ja täydellisesti omaan silmään istuvaa, mutta olisiko se lopulta tylsää, jos koko koti olisi haettu sisustusliikkeestä?

Vähän ankean näköinen sisältä.

Hämärä valaistus ei tee oikeutta kaapille, eikä tauluja kaipaavat seinät.

Jätin alkuperäismaalia pienet kehykset oviin.

Ryöstin osan lasten lelulaatikoista sukille ja alusvaatteille.